Tausta

Suomessa vettä riittää. Maailmanlaajuisesti tilanne veden suhteen ei kuitenkaan ole yhtä hyvä, ja vesipula koskettaa epäsuorasti meitäkin. Ihmisten, eläinten ja kasvien käytettävissä oleva makea vesi muodostaa vain 1% maailman kaikesta vedestä. Vettä riittää, mutta sitä pitää jakaa ja käyttää harkiten. Tämän hetkinen kehitys ei ole kestävää.

Maailman väkiluvun arvioidaan lisääntyvän kahdeksaan miljardiin vuoteen 2050 mennessä (FAO). Ilmastonmuutos tulee luultavasti muuttamaan nykyisiä ilmasto-olosuhteita ennalta arvaamattomilla tavoilla. Tällä hetkellä ihmisten käyttöön ottamasta vedestä noin 70% menee maanviljelyyn, 20 % teollisuuden tarpeisiin ja 10 % talousvedeksi. Suurin osa vedestä menee ruoantuotantoon. Maittain tilanne tosin vaihtelee maan kehitysasteesta riippuen. Teollisuusmaissa suurin osa vedestä saattaa kulua teollisuuden tarpeisiin kehitysmaiden kuluttaessa lähes kaiken maanviljelyyn.

Myös elintaso nousee ja kulutus kasvaa. Muun muassa liha- ja maitotuotteiden kulutus on kasvussa kaikkialla. Maiden ja mantereiden välillä on kaupan myötä yhä enemmän ja syvempiä riippuvuuksia.

Suomikaan ei ole omavarainen. Suomalaisten kuluttamista omenoista vain 5 % on kotimaisia, rukiista 30-50% tulee ulkomailta. Eurooppa joutuu reagoimaan maailman vesi- ja ruokaongelmaan tavalla tai toisella, ja viimeistään sitä kautta ongelma tulee koskettamaan Suomeakin.

Piilovesi ja vesijalanjälki

Vedenkulutuksestamme vain pieni osa on näkyvää. Suurin osa vedenkulutuksestamme on ”piilossa” kuluttamissamme hyödykkeissä. Kaikki viljelty ja kasvatettu on tarvinnut vettä, ja suurin osa teollisuustuotteista on vaatinut vettä jossain valmistuksensa vaiheessa.

Piiloveden ja vesijalanjäljen käsitteet auttavat näkemään näitä yhteyksiä. Piilovedellä tarkoitetaan hyödykkeen koko elinkaarensa aikana vaatimaa vesimäärää. Esimerkiksi appelsiinin piilovesimäärä, 50 litraa, on kulunut appelsiinin kasvatuksessa. Yhden mikrosirun valmistus on vaatinut 32 litraa vettä. Esimerkiksi viljelyyn käytettävä vesi palaa takaisin luontoon, mutta se ei välttämättä palaa enää takaisin oman ekosysteeminsä mukaiseen kiertoon ja se voi olla saastunutta. Siksi vesi lasketaan käytetyksi.

Vesijalanjälki tarkoittaa kaiken kulutuksen yhteensä vaatimaa vesimäärää. Siihen sisältyy siis talousveden lisäksi kaiken kulutuksen piilovesimäärät. Vesijalanjälki voidaan laskea ihmiselle, valtiolle, yhtiölle tai mille tahansa minkä kulutus pystytään arviomaan.

Suomalainen vesijalanjälki on 1727 m³ vettä/henkilö/vuosi. Tästä määrästä vain n. 54 m³ on talousvettä. Suomalaisesta vesijalanjäljestä 41 % on muodostunut Suomen ulkopuolella. Lähes puolet oikeasti kuluttamastamme vedestä on siis ulkomaista, vaikka olemmekin yksi maailman vesirikkaimmista valtioista. Globaali keskimääräinen vesijalanjälki on 1243 m³ vettä/henkilö/vuosi, vaihdellen Kiinan 700 kuutiosta Yhdysvaltojen 2483 kuutioon vettä/henkilö/vuosi.

Ulkomainen ja kotimainen vesijalanjälki

Maailman piilovesivirrat ovat valtavia. Vuosittain maailmankaupan myötä liikutetaan 1625 miljardia kuutiota vettä. Siitä 61 % liittyy maanviljelystuotteiden kauppaan. Kunkin maan vesitilannetta voidaan tarkastella niiden piilovesitaseen avulla. Piilovesitase kertoo, onko maa piiloveden nettotuoja vai -viejä. Suomeen tuodaan enemmän vettä kuin täältä viedään.

Yhdysvallat, Australia ja Kanada ovat maailman suurimpia piilovedenviejiä. Japani, Saksa, Meksiko ja Iso-Britannia ovat suurimpia nettotuojia.

Vihreä ja sininen vesi

Piiloveden kulutuksessa pitää ottaa huomioon veden alkuperä. Jos vesi on peräisin joesta, järvestä tai se on pohjavettä, puhutaan "sinisestä" vedestä. Jos vesi on sadevettä, se on ”vihreää”. Lisää tietoa sinisestä ja vihreästä vedestä löytyy täältä.

Sinisen veden käyttö vaikuttaa pinta- ja pohjavesivarantoihin, ja vaikutus ympäristöön voi olla radikaali. Keinokastelussa käytetään aina sinistä vettä. Surullisen kuuluisa esimerkki sinisen veden kastelukäytöstä on Aral-järvi ja sen kuivuminen. Vihreä vesi, sadevesi, mahdollistaa suurimman osan maailman kasvien kasvusta. Sadevettä on vaikeampi hallita kuin pinta- ja pohjavesiä.

Tällä hetkellä maailman viljelyalasta 77 % on sateen kastelemaa. Keinokasteltu 33 % on tehokkaampaa, tuottaen 45 % sadosta. Kasteltavan alan arvioidaan kasvavan vielä jonkin verran, mutta maata ja vettä ei riitä loputtomiin. Vihreään veteen perustuvan viljelyn tulisi tehostua.

Kasvien tuotanto on tehostunut viimeisinä vuosikymmeninä, ja kasvun odotetaan vielä jatkuvan. Kasvu tuskin kuitenkaan tulee kattamaan kasvavaa ruoan- ja rehuntarvetta.

Piilovesi ja vesipula

Piilovettä on ehdotettu yhdeksi ratkaisuksi kuivuudesta kärsivien maiden vesipulaan. Kuivuuden kanssa kampaileva valtio voi luopua esimerkiksi omasta rehunviljelystään ja ostaa rehunsa alueelta, jossa sen viljely on tuottavampaa. Viljelystä vapautuneen työn ja veden voi nyt käyttää johonkin hyödyllisempään.

Käytännössä nälkää näkeviin maihin jo toki viedään ruokaa, mutta piiloveden tietoinen käyttö veden puutetta vastaan taisteltaessa vaatisi ajattelutavan muutoksen. Radikaalein muutos olisi omavaraisuuteen pyrkimisestä luopuminen. Päätös ei ole helppo, mutta kenties ainoa mahdollinen. Monet alueet ja maat ovat jo nyt veden myötä toisistaan riippuvaisia.